Hyppää sisältöön

Suomirockin suurviikko Tampereella

Elokuun alussa Tampere täyttyy konsertti- ja tapahtumakävijöistä. Mitä kaupungissa tapahtuu? Kokosimme tähän artikkeliin vinkit. Artikkeli päivittyy.
Julkaistu: Päivitetty:

Manserock stadionilla

Lauantaina 1.8. Tammelan stadionilla järjestetään Manserock stadionilla -konsertti, jossa esiintyy Kaikkien aikojen Manserock-orkesteri solisteinaan Martti Syrjä, Mikko AlataloHeikki HelaNoora Louhimo, Jenni Mustajärvi, Pauli Hanhiniemi, Toni Lähteenmäki ja Kalle Ruusukallio.

Kokoonpanossa soittavat rumpali Aku Syrjä, basisti Sami Ruusukallio, kosketinsoittaja Kalle Ruusukallio sekä kitaristi ja orkesterin tuottaja Juha Torvinen.

Illan avaa 13 vuoden tauon jälkeen lavoille palaava tamperelainen Negative-yhtye, joka teki merkittävää kansainvälistä uraa kymmenen vuoden ajan.

Eppu Normaali -jäähyväiskonsertit

Eppu Normaalin 50-vuotisjuhlavuoden Kaikki häipyy, on vain nyt -jäähyväiskiertue huipentuu uran päättävään, massiivisiin stadionkonsertteihin Ratinan stadionilla. Kolme loppuunvarattua konserttia järjestetään 6.–8.8.

Tiesitkö muuten, että Ylöjärvellä sijaitsee Eppu Normaali -veistos, Alamökki? Alamökki-veistos kunnioittaa Eppu Normaali -yhtyeen ylöjärveläisiä juuria. Veistoksen nimi ja muoto viittaavat yhtyeen ensimmäiseen treenikämppään ja pitkäaikaiseen studioon, Ylöjärvellä sijaitsevaan ”alamökkiin”. Kuvanveistäjä Kimmo Schroderuksen toteuttama veistos sijaitsee Ylöjärven kaupungintalon aukiolla. Lue lisää täältä.

Manserock-näyttelyyn!

Museokeskus Vapriikissa tutustutaan tamperelaiseen musiikki-ilmiöön, Manserockiin. Elämyksellinen näyttely on toteutettu laajan Manserockin asiantuntijoista koostuvan työryhmän avustuksella.

Näyttelyssä on esillä laaja kattaus rockmuistoja: muun muassa soittimia, esiintymisasuja, fanitavaraa, tuttuja ja tuntemattomia valokuvia keikoilta ja keikkabusseista sekä videotaltiointeja. 

Museokaupasta voi ostaa muistoksi mm. Soundin juhlanumeron ja uudistetun version 20 vuotta sikana -kappaleesta vinyylisinglenä.

Lue lisää näyttelystä.

Torni ja Paja Bar tribuutti Manserockille

Solo Sokos Hotel Tornin Paja Bar on tribuutti Manserockille. Baarin ainutlaatuinen miljöö on syntynyt yhteistyössä legendaaristen kokoonpanojen, kuten Popedan ja Eppu Normaalin, kanssa. Seiniltä löytyy rokkareiden tunnustuksia ja uran varrelta kertynyttä esineistöä.

Paja Barin omaleimaista tunnelmaa ovat olleet luomassa myös monet muut Tampereen ikoniset hahmot kuten Juice, Jonne Aaron & Negative sekä Kummelit.

Muista myös Manserock x Tornin Etkot ja Jatkot!

Plevnassa tapahtuu suomirockin suurviikolla

Suomirock-viikolla Plevnassa nautitaan musiikista, nostalgiasta ja hyvästä tunnelmasta useana päivänä. Tiistaina 5.8. Vinyyliverannalla järjestetään DJ Juissin Manserock-spesiaali klo 17–20, jossa soivat vinyyleiltä tamperelaisen Manserockin rakastetuimmat klassikot ja harvinaisemmat helmet. Torstaina 6.8. puolestaan manselainen duo Kukko ja Piirakka viihdyttää yleisöä 1990-luvun covereilla klo 19 alkaen.

Suomirock-viikon ohjelma jatkuu sunnuntaina 9.8. klo 18 Oluthuoneen Manserock-bingolla, jossa luvassa on teemaan sopivia palkintoja. Lisäksi torstaina 6.8. Plevnan lounasbuffetissa tarjoillaan Juicen lempiruoaksi nimetty Lamminpään lumous osana päivän lounasvalikoimaa.

Lue lisää Plevnan tapahtumista täältä.

Muuta teemaan sopivaa

Ennen Eppu Normaalin historiallisia jäähyväiskonsertteja tunnelmaan voi virittäytyä Lapland Hotels Arenan Laawu-kattoterassin etkoilla. DJ:t Juissi, JanneS sekä Jykke soittavat suomirokin rakastetuimpia klassikoita 70-luvulta 2000-luvun alkuun 6.-8.8. klo 14-19. Levylautasella pyörivät Eppu Normaali, Popeda, Dingo, Apulanta, Tehosekoitin ja monet muut. Tapahtumassa on säävaraus.

Tavara-asemalla järjestetään 1.8. Suomirock-disco, jossa kuullan tarttuvimpia hittejä eri vuosikymmeniltä DJ Juissin sekä Jyken toimesta. Tapahtumaan vapaa pääsy Manserock-konsertin tai Kuninkuusravien lippua näyttämällä. Lisätietoja löydät täältä.

Manserock-kesä huipentuu Hopealinjojen Manserock -risteilyyn Pyhäjärven aalloilla. Heilu rennosti svengissä tai laula mukana nuotin vierestä. Risteilyn musiikista vastaavat Hauli Bros yhtyeestä tunnetut Juri Lindeman ja Kalle Alatalo. Lue lisää ja osta liput täältä.

Lähde tutustumaan Manserockin historiaan Manserock-raitilla! Reitti sisältää kohteita keskustassa sekä Kalevassa, joissa suomalaisen rockin legendat saivat alkunsa. Lue lisää täältä.

9 kohdetta
Tapahtumat

Visit Tampere ei vastaa muutoksista.