Tampereen kuumimmat yleiset saunat - Visit Tampere

Tampereen kuumimmat yleiset saunat

07.09.2018

Jos et ole aiemmin uskaltautunut yleiseen saunaan, Tampereella – maailman saunapääkaupungissa – se todellakin kannattaa! Tampereella on nimittäin Suomen eniten yleisiä saunoja.

Historiallinen helmemme on Rajaportin sauna – Suomen vanhin yhä toiminnassa oleva yleinen sauna. Sauna sijaitsee vanhassa työläiskorttelissa Pispalassa ja sen juuret juontuvat vuoteen 1906. Mikäli taas mielit keskustan kupeeseen järvenrannalle saunomaan, kannattaa suunnata legendaariseen Rauhaniemen Kansankylpylään tai Kaupinojan saunalle. Kummassakin pääsee uimaan – myös talvella, mikäli tuntuu että rohkeus riittää avantoon asti! Kaukajärven uimalassa pääset pulahtamaan Pirkanmaan puhtaimpiin vesiin. Suomensaaren sauna Lielahdessa on puolestaan tunnettu kipakoista löylyistä ja poikkeuksellisen ystävällisestä palvelusta. Tohlopin lämmittelysaunassa ja Hervannassa, Suolijärven saunassa on tarjolla ainutlaatuiset löylyt ihastuttavissa, siirrettävissä ”mökkisaunoissa” niin ikään järven rannalla. Tuntemattomin sauna-aarteemme, Koskentien sauna, sijaitsee Kalevassa vuonna 1949 perustetun taloyhtiön pienkerrostalon yläkerrassa. Saunassa pääset nauttimaan aimo annoksen aitoa tamperelaisuutta ja entisaikojen yleisen saunan tunnelmaa.

Tampereella joka päivä on saunapäivä. Tervetuloa lämpöihimme!

Tampereen yleiset saunat

Visit Tampere Kaukajarvi Swimming Stadium

Kaukajärven uimala

Kaukajärven uimala, Kangasalantie, Tampere
Lue lisää
Visit Tampere Kaupinoja Sauna Summer Drone View Laura Vanzo

Kaupinojan sauna

Kaupinojan Sauna, Kaupinpuistonkatu, Tampere
Lue lisää
Sauna Capital Sign

Niihaman lenkkisauna

Pikku-Niihamantie 80, Tampere
Lue lisää
Visit Tampere People sitting outside at Rajaportti Sauna

Rajaportin sauna

Rajaportin sauna, Pispalan valtatie, Tampere
Lue lisää
Visit Tampere Children At Rauhaniemi Sauna Laura Vanzo

Rauhaniemen kansankylpylä

Rauhaniementie 29, 33180 Tampere
Lue lisää
Visit_Tampere_Laukontori_Kuuma_Sauna_Ravintola_Restaurant_Drone_Laura_Vanzo

Saunaravintola Kuuma

Laukontori 10, 33200 Tampere
Lue lisää
Suolijarvi Sauna

Suolijärven sauna

Suolijärven sauna, Suolijärvenkatu, Tampere
Lue lisää
Visit Tampere Suomensaari Sauna

Suomensaaren sauna

Suomensaaren Sauna, Suomensaarenkatu, Tampere
Lue lisää
Tohloppi Sauna By The Tohloppi Lake

Tohlopin lämmittelysauna

Pyydyspohjankatu 1, Tampere
Lue lisää
Visit Tampere Evening In Tullin Sauna Laura Vanzo 18

Tullin sauna

Åkerlundinkatu 3, 33100 Tampere
Lue lisää
Visit Tampere Family Time At Viikinsaari By The Lake Pyhäjärvi Laura Vanzo

Viikinsaaren sauna

Viikinsaari, Tampere
Lue lisää

Lisää luettavaa

Parhaat yleiset saunat Tampereen ympäristössä
Saunat

Parhaat yleiset saunat Tampereen ympäristössä

Tampereella ja sen ympäristössä on yli 20 yleistä saunaa. Tutustu saunoihin Tampereen ulkopuolella.
Lue lisää
Saunomisen terveysvaikutukset
Saunat

Saunomisen terveysvaikutukset

Saunomisella on todistettu tieteellisesti olevan monenlaisia terveysvaikutuksia.
Lue lisää
Kansallispuistot kutsuvat luontoelämykseen
Retkeily ja patikointi

Kansallispuistot kutsuvat luontoelämykseen

Tampereen lähistöllä on kaksi upeata kansallispuistoa, Seitseminen ja Helvetinjärvi.
Lue lisää
Nuotiopaikkoja Tampereella
Retkeily ja patikointi

Nuotiopaikkoja Tampereella

Etsitkö mukavaa paikkaa makkaranpaistoretkelle? Tässä muutamia vinkkejä.
Lue lisää