Siirry sisältöön
Kartta

Tampereen teatterit tarjoavat tänäkin keväänä parastaan! Olemme koonneet tähän artikkeliin kevätkauden 2024 teattereiden tarjontaa Tampereella. Valitse suosikkisi ja lähde nauttimaan kulttuurista!

Tampereen Teatteri

Tampereen Teatterissa esitetään mm. visuaalisuudestaan paljon kehuja keräävä murhamysteeri Idän pikajunan arvoitus, joka on yksi Agatha Christien mielikuvituksellisimmista ja tunnetuimmista dekkareista. Menestysromaaniin perustuu myös teatteriyhteistyönä aikaansaatu draamallinen Ei kertonut katuvansa. Päänäyttämöllä herää henkiin myös entisen ajan Pariisi musiikkinäytelmässä Piaf, joka kertoo valovoimaisen Edith Piafin elämäntarinan aina 1930-luvulta alkaen katulaulajasta aikansa supertähdeksi ja lopulta maailmanlaajuiseksi, ikoniseksi laulajaksi.

Koko ohjelmistoon voit tutustua Tampereen Teatterin omilla sivuilla.

Tampereen Työväen Teatteri

Värikäs ja intensiivisellä musiikilla varustettu Frida tuo näyttämölle rakastetun meksikolaisen taidemaalari Frida Kahlon elämän. Sirkku Peltolan Reikäleipä puolestaan valottaa suomalaista elämänmenoa kreisikomedian keinoin. Ohjelmistossa on myös useita muita monipuolisia esityksiä Eino Salmelaisen näyttämöllä, Kellariteatterissa sekä TTT-klubissa.

Tutustu Tampereen Työväen Teatterin koko ohjelmistoon sen omilla sivuilla. Muista kurkata myös TTT-Klubin ohjelmisto!

Tampereen Komediateatteri

Huippusuosittuun tv-sarjaan perustuva Pokka pitää kerää täysiä katsomoita ja kehuja, kun maailman suosituimpiin komediahahmoihin kuuluva Hyacinth Bucket, lausutaan Bukee, nousee Komediateatterin lavalle. Kevään kirpeimmäksi komediakarkiksi nimetty Mulkoilijat päästää irti tunnetun näyttelijäviisikon. Myös Jukka Puotila, Ilmari Saarelainen ja Pete Poskiparta viihdyttävät yleisöä kevään aikana.

Katso koko Komediateatterin ohjelmisto täältä

Tanssiteatteri MD

Iglu vie katsojat jäiselle seikkailulle keisaripingviini Buzikan luokse ja Santeri Sammakon seikkailut toimii vuorovaikutteisesti yleisön kanssa. Tutustu koko ohjelmistoon teatterin sivuilla.

Ahaa Teatteri

Lasten ja nuorten teatterin esitykset löydät täältäOhjelmistossa mm. Pinnan alla, Mouruava Yösydän ja Molli ja ystävyyden talo.

Teatteri Mukamas 

Lapsille ja aikuisille suunnattu ammattinukketeatteri Teatteri Mukamas viettää juhlavuotta ja täyttää tänä vuonna 45 vuotta! Juhlavuosi alkaa iloisesti helmikuussa, kun koko perheen uutuusnäytelmä Juhlapäivä nähdään Pispalan kotinäyttämöllä 29.2.–3.3. Kaksi ystävystä päättää järjestää Fea-koiralle yllätyksen, mutta yleisön apua kaivataan. Kevään ohjelmistossa myös Pupun kevät, Hiirulainen sirkuksessa sekä Pieni taikasiemen. Katso koko kevään ohjelmisto täältä.

Hyvä tietää!

Tampereella on myös monia pienempiä teatteriproduktioita, improvisaatioteatteria, stand up -esityksiä ja muuta – kannattaa siis katsastaa myös tapahtumakalenterista teatterivinkit!

Suunnitteletko teatterimatkaa Tampereelle? Tutustu majoitusvaihtoehtoihin täällä. Ravintolasuosituksia olemme koonneet tälle sivulle.