Siirry sisältöön
Kartta

Wow! 

Tampereen kaupunki valaisee UMK-väreissä Tammerkosken putouksen, keskivoimalan julkisivut ja keskiuoman. Lisäksi teema näkyy Hämeenkadun valoverhoissa. Pinkkinä ja purppurana loistaa myös kaupungin muita maamerkkejä. Esimerkiksi Solo Sokos Hotel Torni sekä Original Sokos Hotel Ilves loistavat UMK-väreissä. Myös NäsinneulaRatinan ja Koskikeskuksen kauppakeskukset, Tampereen yliopiston keskustakampus, Finlaysonin Itäisenkadun valokate ja tehtaan piippuTampere-talo sekä Technopolis loistavat pinkkinä ja purppurana.

Pinkit rusetit somistavat tänä vuonna tunnettuja tamperelaispatsaita. Rusetteja voi bongata Hämeensillan Pirkkalaisveistoksilla, Hämeenpuistossa Minna Canthin patsaalla, Työnpuistossa Tampere-veistoksella sekä Sorsapuistossa Muumipatsaalla, Istuvalla naisella, Nuorella naisella ja Tanssivalla tytöllä

Lauantaina Nokia Arenan kupeessa Sorin aukiolla tapahtuu! Tamperelaiset DJ:t Juissi & Jykke räjäyttävät Sorin aukion täyteen UMK-bängereitä ja Euroviisuklassikoita – biisejä, jotka kaikki osaavat ja rakastavat.

Kun otat kuvan valaistusta kaupungista ja UMK-huumasta, muista tägätä somessa @visittampereofficial #VisitTampere #Tampere #TampereCalling. 

Viisukarsintabileet ja kisakatsomot 

Nokia Arenan lisäksi UMK:n lopputulosta jännitetään myös viisukarsintabileissä arenan ulkopuolella. UMK:ta seurataan maan parhaalla äänentoistolla G Livelabissa. Tapahtuma ja narikka ovat maksuttomia, ja kisakatsomo on G Livelabin keikkojen tavoin ikärajaton.  

Tavara-asemalla nautitaan viisuhuumasta Hang the DJ presents: Hello Europe, it’s Tampere calling! -tapahtuman merkeissä. Tapahtumassa on tarjolla huikeita etuja, muun muassa Tampere calling! -cocktail (2kpl/12€), Tampere calling! -mocktail (2kpl/6€) sekä kaksi skumppaa yhden hinnalla.

UMK näkyy myös Suomen vanhimmassa yhä toiminnassa olevassa sateenkaariyökerhossa, Mixeissä. Bileet jatkuvat UMK lähetyksen jälkeen. Mixei tarjoaa myös Euoviisuklubi OGAE Finlandin jäsenille Cardskipper-jäsenkorttia näyttämällä ilmaisen sisäänpääsyn lauantaina, sekä hanajuomista alennusta korttia näyttämällä.  

Aivan Nokia Arenan vieressä Shooters Barissaon luvassa etkot ja jatkot Suomen edustuskappaleiden ja parhaiten karsintakappaleiden soidessa koko illan. Täällä kohtaat myös muita viisufaneja! Shooters tarjoaa myös OGAE Finlandin jäsenille Cardskipper-jäsenkortilla alennusta hanatuotteista, talon valko- ja punaviinistä ja yllätystarjouksia.  

Keskustorin laidalla Las Palmasissa pääsee laulamaan viisubiisejä etkoilla ja jatkoilla! Luvassa on myös musabingo viisuteemalla 8.2. klo 20 alkaen. Lisäksi naapurissa Hovipojassa on UMK-katsomo ja torstaina 6.2. viisuaiheinen pubivisa klo 19 alkaen!

Helga-Neiti second hand & vintage -putiikissa etkoillaan lauantaina klo 12-18. Nauti musiikista ja pikkuherkuista ja osallistu Helga-neidin viisuvisaan!

Rautatienkadulla sijaitseva O’Connell’s on mukana UMK-huumassa ja paikanpäällä katsellaan suoraa UMK-lähetystä isoilta screeneiltä. Lisäksi tarjolla on viisuihin sopivaa purtavaa ja juotavaa.

UMK-finaalia seurataan myös Tampereen kattojen yllä ravintola Periscopessa. Lauantaina DJ soittaa UMK-hittejä klo 17-21, jonka jälkeen finaalia seurataan 7. kerroksen Loungessa klo 21 alkaen.

Tunnelmassa mukana ovat myös Bar Vilho, Henkka ja ravintola Daisy.

Syö ja juo 

Olympiakorttelincocktail-baari Tiimassaon tarjolla erikoisjuomia euroviisuteemaisesti koko viikonlopun. Muista myös tamperelainen klassikko,  Muusan brunssi! 

Museo Milavida on omaleimainen museokohde Tampereella, historiallisella Finlaysonin tehdasalueella. Päänäyttely perehdyttää Tampereen kosmopoliittien, Nottbeckien elämään. Kahvila Milavidassa on mahdollista nauttia lasillinen kuohuviiniä perjantaina ja lauantaina OGAE Finlandin jäsenille Cardskipper-jäsenkorttia näyttämällä hintaan 5€. 

Ravintola Myllärit on mukana viisutunnelmissa. Euroviisuklubilaisia hemmotellaan 15% alennuksella ruuasta ja juomasta Cardskipperiä näyttämällä. 

Välimeren ruokakulttuureihin sukeltava Dining26 tarjoaa myöskin Cardskipper-jäsenkorttia näyttämällä 10% alennuksen ruuasta ja sekä samppanjalasillisen.

Original Sokos Hotel Ilveksen Lynx Bar & Cafessa soi viisumusiikki UMK25-etkoilla lauantaina 8.2. klo 14-19. Virittäydy juhlatunnelmaan pikkusuolaisilla ja makeilla herkuilla. Lisäksi tarjolla on teeman mukaisia juomia! Myös hotellin aamiaisella soi euroviisut lauantaina ja sunnuntaina.

UMK-teemaisia drinkkejä on myynnissä Moro Sky Barissa Solo Sokos Hotel Tampereen 25. kerroksessa sekä katutason Paja Barissa. Myös Original Sokos Hotel Ilveksen Lynx Bar & Café, Ukko Nooa sekä yökerho Ilves Night tarjoilevat teemadrinkkejä.

Lapland Hotels Arenan Saivo Kitchen & Bar of Moments tarjoilee UMK-lauantaina pohjoisten makujen UMK-tapahtumabuffetia kello 15-20. Nauti pohjoisen makuja upean elämyksen yhteydessä! Katso tapahtumamenu Saivon verkkosivuilta ja varaa pöytäsi hyvissä ajoin.

AhlmanEdun Ravintola Annassa tarjoillaan herkullinen viisuinen brunssi lauantaina 10-14 välillä. Muista varata paikkasi brunssipöydästä ennakkoon 30.1. mennessä.

Ravintola Puistossa ja Sokoksen katutasolla sijaitsevassa Bacaro Doppiossa on myynnissä pinkkiä gelatoa. Lisäksi viikolla 6 S-etukortilla saa asiakasomistajakuohuviinin edulliseen 18,90 euron hintaan Sokos4, Bacaro Doppio, Puisto, Hovipoika, Las Palmas ja La Famiglia ravintoloista. Lähde kippistelemään viisujen kunniaksi! La Famigliassa on myös etu kahdelle sisältäen pullon valko- tai punaviiniä sekä antipasto yhteensä 30 euroa.

Bistro Venlassa on tarjolla muun muassa violetti mustikkaspritz, joka on saatavana sekä alkoholillisena sekä alkoholittomana. Lisäksi tarjolla on mansikkaista uunijuustokakkua mustikkakastikkeella.

Lisää ravintolavinkkejä löydät sivuiltamme. 

Saunomaan 

Maailman saunapääkaupunki Tampere kutsuu kaikki lämpimiin löylyihinsä! Tampere on täynnä yleisiä saunoja ja yhteensä koko seudulla niitä on lähes 70. 

Milloin viimeksi kävit aidossa savusaunassa? Niemi-Kapee Teiskossa järjestää savuisen viisusaunan UMK-viikonlopun sunnuntaina. Yleinen sauna on yhteinen kaikille, tänään viisutunnelma ja löylyt ovat pääosassa! Tunnelmalliseen savusaunaan mahtuu kuitenkin rajoitettu määrä saunojia, joten ilmoittauduthan mukaan hyvissä ajoin. Illan hinta ja muut tiedot löydät tapahtumailmoituksesta.

Perjantai-iltana AhlmanEdulla lämpiää elämyksellinen savusauna sekä perinteinen sauna. Löylyjen lisäksi pääset rentoutumaan poreissa ja lämpimässä paljussa. Muista varata sekasaunan lippu ennakkoon AhlmanEdun verkkokaupasta. Saunalippu sisältyy myös AhlmanEdun viikonlopun erityishintaisiin majoituspaketteihin.

Perjantaina Rajaportin saunalla on luvassa UMK-henkinen Laulusauna. Lauantaina vihdontaa säestää Anne-Mari Kivimäki. Kyseessä on moniaistinen saunakokemus, missä ei välttämättä näe saunottajaa saati soittajaa.

Ostoksille 

Lataa puhelimeesi Tampere.Finland app ja tutustu keskustan liikkeisiin ja palveluihin, ja poimi huikeat tarjoukset! Rakas Tampere Passista löydät tarjouksia niin design-tuotteista, museolipuista kuin myös viinipulloista tai ruoka-annoksista. Lue lisää Rakas Tampereen verkkosivuilta. 

Tampere on täynnä kiinnostavaa muotia, designiä, vintagea ja second hand -löytöjä. DesignOnTampere-kartta on kuratoitu julkaisu Tampereen keskustan mielenkiintoisimmista kohteista, kuten muodin erikoisliikkeistä. Second Hand Tampere -kartalle on koottu Tampereen monipuoliset second hand-toimijat aina second hand-huonekaluista, kodin käyttötavaroista, taiteesta ja harrastetuotteista vaatteisiin, koruihin ja asusteisiin. 

Iki-ihanassa Tallipihan Suklaapuodissa on viikonlopun aikana luvassa tarjouksia ja maistiaisia sekä uusia, yllättäviä tuotteita!

Hämeenkadun sekä kauppakeskus Ratinan Marimekko-myymälöissä on viikonlopun ajan tarjouksessa Kioski-sarjan tuotteita sekä logokassi kaupanpäälle yli sadan euron ostoksesta.

Museoon! 

Musiikki on vahvasti läsnä Museokeskus Vapriikissa, jossa voit tutustua esimerkiksi tamperelaiseen musiikkihistoriaan Manserock-näyttelyssä. Lauantain UMK-etkoilla järjestetään kello 11 ja 12 yleisöopastus Manserock-näyttelyyn. Tämän lisäksi Museoravintola Valssissa on myynnissä pinkit herkut ja juhlajuomat kisapäivään! Käy myös kello 13-15 viisupinssipajassa tekemässä itsellesi kannatuspinssi kevään viisuihin! FINLAND 12 POINTS! Vapriikin UMK-etkojen ohjelma sisältyy pääsymaksuun.

Tiesitkö, että maailman ainoa Muumimuseo sijaitsee Tampereella? Muumimuseo on paikka, jossa voi kokea jotakin ainutkertaista ja nähdä muumiteokset juuri sellaisina, kuin Tove Jansson ne loi. Muumimuseo on todellinen aarreaitta kaikille muumien ja kuvataiteen ystäville. Tampere on Muumimuseon koti – ja tänä vuonna juhlitaan yhdessä muumitarinoiden 80-vuotisjuhlavuotta! 

Muuta tekemistä, opastuksia ja tarjouksia

Nature Escape tarjoaa UMK-viikon ajan 3.-9.2 luontopakopelejä Tampereen Varalassa alennettuun hintaan. Luontopakopeli on nimensä mukaisesti luonnossa tapahtuva pakopeli, jossa tavoitteena on ratkaista pelin aikana kohdatut ongelmanratkaisutehtävät yhdessä ryhmän kanssa työskennellen. 2-4 henkilön pelin hinta on 160 euroa / peli, lisähenkilöt 25 euroa. Varaukset ja lisätiedustelut: info@naturescape.fi.

Mistä Tampereen nykyinen maine ja asema merkittävänä musiikkikaupunkina kumpuaa? Magni Mundi järjestää musiikkipitoisen viikonlopun kunniaksi opastetun kävelyn, jolla pääset tutustumaan Manserockin juuriin. Manserockin mailla -kävelykierroksella perehdytään 1970–1980-lukujen Manserock-ilmiöön, sen merkittävimpiin toimijoihin ja musiikkikohteisiin Tullin kaupunginosassa. Osta lippu Magni Mundin verkkokaupasta. Jos ryhmässä on tilaa, voit ilmoittautua kierrokselle myös paikan päällä.

AhlmanEdu tarjoaa UMK-viikonloppuna 7.-9.2. erikoishintaisia majoituspaketteja. Viisuhuumaisen majoituspaketin idyllisellä AhlmanEdun Kartanolla Tampereen keskustan kupeessa kruunaa savuisen perjantaisaunan lempeät löylyt, palju ja poreet, sekä lauantaiaamun viisutunnelmainen brunssi.

Perjantaina 7.2. klo 8-9 Shen Gardenin helmikuun aamudiscossa tanssitaan tietenkin viisutyyliin! Pukeudu asuun, jossa on helppo liikkua – the more glitter, the more Eurovision! Kurkkaa lisätiedot täältä.

Särkänniemen Akvaarioon ja Näsinneulaan pääsee UMK-viikonloppuna kaksi yhden hinnalla. Tarjous on voimassa perjantaista sunnuntaihin. Kurkista pinnan alle ja tutustu vedenalaisen maailman ihmeisiin, ja ihaile samalla reissulla pinkkiin ja purppuraan verhoiltua kaupunkia yläilmoista!

Muista myös nämä 

Yle Areenan Gogin kantabaari tehdään ensimmäistä kertaa suorana lähetyksenä Tampereen TTT-klubilta UMK-viikonloppuna! Luvassa on hauska (ja levoton) ilta Gogin, huippuvieraiden ja kantiksen suosikkipelien seurassa. Tapahtumapaikalta tehdään suora Gogin kantabaari Live -lähetys Yle Areenaan perjantaina 7.2. klo 20-22. TTT-klubille Gogin seuraksi saapuvat Olli Litmanen ja Julianna Jokela sekä yleisöä.  

VR on lisännyt myyntiin lisäjunavuoron lauantaille Tampereelta Helsinkiin tapahtuman jälkeen. Junan IC 188 lähtee Tampereelta lauantaina 8.2. klo 23.59 ja saapuu Helsinkiin klo 2.10. Jos aiot jäädä yöksi Tampereelle, lue lisää majoitusvaihtoehdosta täältä. 

 

Visit Tampere ei vastaa muutoksista. Tarkistathan viimeisimmän tiedon kohteen omista kanavista.