Leikki - 13. valtakunnallinen teemanäyttely - Visit Tampere

Leikki – 13. valtakunnallinen teemanäyttely

Tule kokemaan Haiharan taidekeskuksen kesän 13. valtakunnallinen teemanäyttely Leikki 6.7-4.8.2019. Teemanäyttely Leikki tuo esiin nykytaidekentän monimuotoisuutta esitellen monipuolisesti eri medioilla työskenteleviä taiteilijoita ja taiteen mahdollisuuksia, luoden herkullisen kokonaisuuden. Näyttely on esillä päärakennuksessa sekä Tallissa ja siihen on vapaa pääsy.

Näyttelyyn valittiin avoimen haun kautta 14 taiteilijaa ja yksi taiteilijapari. Aiempien vuosien teemoja ovat olleet Kerronta ja Kaupunki. Näyttely kokoaa yhteen tasokkaan ja monitahoisen valikoiman erilaisia taiteilijoita ja taiteenlajeja. Tänä vuonna koetaan muun muassa maalauksia, installaatioita ja videotaidetta.

Leikki on nähtävissä monimuotoisena taiteilijoiden teoksissa ja pohdinnassa. Leikki nostaa pintaan oman lapsuuden kipukohtia, pohdiskelee aikuisen tarvetta ja oikeutta leikkiin ja osoittaa, kuinka taiteilija voi hyödyntää prosessissaan leikinkeinoja. Teokset käsittelevät myös lapsuuden tuntoja ja niiden vaikutusta koko elämään. Teoksista tulvahtaa myös innokkuus ja halu kokeilla ja kokea. Minkälaisen tilateoksen saa tuulettimista? Miten luoda teos vessapaperista? Voiko rikkoutuneesta luoda uutta ja voiko mosiikille tulostaa? Kokeilun ja kekseliäisyyden kautta taiteilijat ovat aina luoneet uusia tapoja tehdä ja kokea kuvataidetta.

Teemanäyttely Leikki on ajankohtainen katsaus Suomen nykytaidekenttään ja antaa kuvan taidekentän monimuotoisuudesta ja nykytaiteen avoimuudesa yhdistellä kuvantekemisen medioita. Mukana on videotaidetta, valokuvataidetta, maalaustaidetta, performanssitaidetta ja veistotaidetta, sekä erilaisia tekniikoita yhdisteleviä tekijöitä. Näyttelyyn jurytettyjen taitelijoiden teokset edustavat ennakkoluulotonta ja eteenpäin katsovaa taidekenttää, jossa avoimuus tekemisessä ja luovuus, niin materiaalien käytössä, kuin ajattelussa on läsnä.

Näyttelyn on tuottanut Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut ja kuraattorina toimii Jarno Vesala.

Taiteilijat: Manu Alakarhu, Leena Vainio, Sanni Seppä, Juha Inkinen, Tommi Musturi, Anni Löppönen, Jan Anderzén, Johanna Ilvessalo, Satu Rautiainen ,Antti Haapio, Laura Kuusa, Nikki Jääskeläinen, Maria Stereo, J-P Köykkä, B & C Ensemble

Näyttely on avoinna 6.7.-4.8.2019 ti-su klo 12-18. Näyttely on esillä Haiharan taidekeskuksen päärakennuksessa ja Tallissa.

06.07.2019 12:00-18:00
Haiharankatu 30, Tampere

Lisää luettavaa

Tampereen Viro-viikot

13.09.2019-31.10.2019 18:00-20:00
Kulttuuritalo Laikku, Keskustori, Tampere, Suomi

Yleisöopastus Lastentarhanopettajien tarina -näyttelyyn

12.10.2019 15:00-16:00
Työväenmuseo Werstas, Väinö Linnan aukio, Tampere, Suomi

Yleisöopastus Ambiente - Timo Sarpanevan kankaita -näyttelyyn

13.10.2019 14:00-14:30
Museo Milavida, Milavidanrinne, Tampere, Suomi

Leena Kangaskoski - Conference / Laura Impola - Roskapuhetta

15.10.2019-20.10.2019 13:00-16:00
Galleria Rajatila, Hämeenpuisto, Tampere, Suomi

OISPA SIPSEJÄ -lesoa skeittilautagrafiikkaa Suomesta

16.10.2019-20.10.2019 18:00
Kulttuuritalo Laikku, Keskustori, Tampere, Suomi

Rullan syyslomaviikko

18.10.2019 09:00-14:00
Lastenkulttuurikeskus Rulla, Keskustori, Tampere, Suomi