Hyppää sisältöön

Tampere on Euroopan älykkään matkailun pääkaupunki 2026

Tampere on valittu vuoden 2026 Euroopan älykkään matkailun pääkaupungiksi. Asema myönnetään kaupungille, joka osoittaa poikkeuksellista sitoutumista kestävän ja innovatiivisen matkailun kehittämiseen.
Julkaistu: Päivitetty:

Euroopan komissio valitsi Tampereen European Capital of Smart Tourism (suom. Euroopan älykkään matkailun pääkaupunki) -kilpailun voittajaksi seitsemän finalistin joukosta. Finaaliin pääsivät Tampereen lisäksi Braga (Portugali), Brugge (Belgia), Bryssel (Belgia), Genova (Italia), Leipzig (Saksa) ja Regensburg (Saksa). Voittajan valitsi eurooppalainen palkintolautakunta.

Tampereen voittoa perusteltiin sillä, että kaupunki erottautui edukseen innovatiivisten käytäntöjensä ja kestävän kasvun suunnitelmiensa ansiosta. Perusteissa mainitaan myös, että Tampereella on kiinnostava suunnitelma vuodelle 2026 Euroopan kestävän matkailun pääkaupunkina. Lisäksi Tampereen eduksi katsottiin kilpailussa se, miten Tampereella myös paikalliset hyötyvät turismista, ja että kaupunki on valmis jakamaan tietoa ja käytänteitään muiden kanssa.

Tampereen ratkaisuja lautakunnalle Brysselissä esittelivät Tampereen kilpailukyky- ja innovaatiojohtaja Teppo Rantanen sekä Visit Tampereen markkinointi- ja viestintäjohtaja Heli Jokela.

– Tampereella on vankka perusta kestävän kehityksen työssä, kaupunkilaisia ja turisteja helpottavia älykaupunkiratkaisuja ja elävä kulttuuritarjonta. Teemme paljon eurooppalaista yhteistyötä ja innovaatioiden yhteiskehittäminen kuuluu toimintatapaamme. Tämä palkinto on hieno tunnustus tekemisellemme ja upea mahdollisuus tuleville yhteistöille, Rantanen toteaa.

Tampereen hakemuksessa korostuivat muun muassa Tampereen toimet ilmastotyön eteen, esimerkiksi yrityksille suunnatut vastuullisuustyökalut ja Tampereen hiljattainen nousu sijalta 23 kuudenneksi globaalissa vastuullinen matkakohde -indeksissä (Global Destination Sustainability Index). Lisäksi hakemuksessa mainittiin esimerkiksi Outdoor Expressin kautta saavutettavat luontokohteet, Tampere.Finland-sovellus ja fyysistä- ja digimaailmaa yhdistävät älykkäät kaupunkiratkaisut. Tampereen tunnusmerkeistä hakemuksessa korostuivat muiden muassa Muumit ja Tampereen asema maailman saunapääkaupunkina.

Voittajakaupungille kansainvälistä viestintä- ja brändäystukea sekä aihetunnisteveistos

Voittajakaupunkina Tampere saa huomattavaa viestintä- ja brändäystukea. Tukeen sisältyy muun muassa markkinointivideon tekeminen, kaupunkiin sijoitettava aihetunnisteveistos sekä räätälöityjen markkinointikampanjoiden toteutus näkyvyyden kasvattamiseksi EU-tasolla ja kansainvälisesti.

– Älykkään matkailun pääkaupunkius mahdollistaa meille Tampereen tunnettuuden kasvattamista niin vanhoissa kuin uusissa kohderyhmissä. Lisäksi tämä tuo lisäuskottavuutta ja uusia kontakteja Euroopan-laajuisiin hankkeisiin ja verkostoihin joissa olemme jo nyt aktiivisia. Kaikkia mahdollisuuksia emme varmasti vielä edes hahmota, mutta on hienoa päästä kehittämään tekemistämme entisestään tämän teemavuoden kautta, toteaa Visit Tampereen markkinointi- ja viestintäjohtaja Heli Jokela.

Palkinnon tavoitteena on myös edistää älykkään matkailun kohteiden välistä verkostoitumista ja parhaiden käytäntöjen jakamista sekä siten vahvistaa Euroopan matkailun innovaatioita.

Kilpailun aiempia voittajia ovat olleet muun muassa Dublin (2024), Sevilla ja Páfos (2023), Valencia ja Bordeaux (2022), Málaga ja Göteborg (2020) sekä Helsinki ja Lyon (2019).

 

Kuvat: Morfo Savva (for European Comission)

 

Tapahtumat
Artikkelit ja vinkit

Loppuvuoden ja talven tapahtumia Tampereella

Tutustu loppuvuoden 2026 ja talven 2027 kiinnostavimpiin tapahtumiin!
Lue lisää
Sauna
Artikkelit ja vinkit

Joulusaunaan Tampereella

Tampereella, maailman saunapääkaupungissa, nautitaan löylyn lämmöstä myös joulun aikaan. Milloin Tampereella pääsee joulusaunaan? Tähän artikkeliin olemme koonneet saunojen joulunajan aukioloaikoja.
Lue lisää
Artikkelit ja vinkit

Tampereen Joulutori avautuu pian – ensimmäistä kertaa mukana myös saunaelämys

Tampereen Joulutorin rakennustyöt ovat käynnistyneet tällä viikolla. Marraskuussa avautuva Joulutori tuo Keskustorille jälleen jouluisia herkkuja, käsitöitä ja erilaista ohjelmaa. Tänä vuonna Keskusto…
Lue lisää
Tapahtumat
Artikkelit ja vinkit

Joulun tapahtumia ja tunnelmaa Tampereella

Ihana, tunnelmallinen joulu löytyy Tampereelta. Olemme koonneet vinkkejä joulun ajan tapahtumiin ja päivitämme listausta aina jouluun saakka.
Lue lisää
Ravintolat & kahvilat
Artikkelit ja vinkit

Joululounasta nauttimaan

Joululounaalle Tampereelle! Tampereen ja lähiseudun ravintoloissa on tarjolla herkullisia joulun makuja joulun alla 2026.
Lue lisää