Hyppää sisältöön

Visit Tampere palkittiin sateenkaari-inklusiivisuuden ja sateenkaarimatkailun edistämisestä Suomessa

Julkaistu: Päivitetty:

Matkamessuilla palkittiin ensimmäistä kertaa sateenkaarimatkailun pioneereja. Visit Tampereen ja Tahlo Venturesin lisäksi palkinnon saivat Visit Jyväskylä Region, Wild Taiga Kuhmosta ja Suomussalmelta, Go Arctic Oulusta, Hotel Klaus K Helsingistä ja Aurora Holidays Utsjoelta.

”Tärkein kriteeri palkittavien sateenkaarimatkailun pioneerien valinnassa on ollut ennakkoluuloton, rohkea ja näkyvä ympärivuotinen kohdennettu sateenkaariviestintä, mikä on olennaista sateenkaariasiakkaiden houkuttelussa” sanoo Medina Helsinki Communications Oy:n perustaja Hannu Medina.

”Haluamme nyt palkita yrityksiä ja matkakohteita, jotka ovat toimineet rohkeina esimerkkeinä ja tienraivaajina muille sekä paikallisesti että kansallisesti”, hän jatkaa.

Visit Tampereen markkinointi- ja viestintäjohtaja Heli Jokela iloitsee palkinnosta ja lupaa hyvän yhteistyön ja matkan inklusiivisemman matkailun parissa jatkuvan:

”Olemme kiitollisia We Speak Gay -yhteisölle siitä, että tärkeälle yhteistyölle on asetettu matala kynnys, jonka ylittämällä pienet ja isot toimijat pääsevät osaksi kokonaisuutta, joka auttaa heitä kehittämään toimintaansa arvojensa ohjaamaan suuntaan. Meille inklusiivinen viestintä on tarkoittanut pieniä, mutta tarkoituksenmukaisia askelia, joiden tavoitteena on yksinkertaisesti saada kaikille tervetullut olo Tampereelle. Tätä työtä jatkamme tästäkin eteenpäin, yhteistyössä alueemme yritysten ja tietenkin We Speak Gay -yhteisön kanssa”.

Tahlo Venturesin yrittäjä Johanna Tahlo kertoo yrityksen panostaneen sateenkaariviestintään sen perustamisesta lähtien. Nyt saatu tunnustus lämmittää sydäntä erityisesti siksi, että työ ei ole aina helppoa.

”Ollaan perheyritys, joten perheen arvojen tuominen majoitus- ja elämystoimintaan oli luontevaa. Sateenkaariarvoista viestiminen tuo tullessaan paljon keskustelua ja tietä on saanut raivata somen lisäksi myös kylänraitilla ja monissa kohtaamisissa. Tahlolla jokainen kohdataan ainutlaatuisena itsenään, eikä ketään katsota nenänvartta pitkin. Samaa linjaa jatketaan ja tarkoitus on tuotteistaa yhä vahvemmin luksusmajoituspaketteja LGBTQ+-pariskunnille ympäri maailman ja tehdä Tahlo Venturesia tunnetummaksi sateenkaariyhteisölle turvallisena matkakohteena. Suunnitelmissa on myös kohderyhmälle suunnattuja retriittejä ja kansainvälisiä yhteistyökumppaneita etsimme koko ajan”.

Tapahtumat
Artikkelit ja vinkit

Loppuvuoden ja talven tapahtumia Tampereella

Tutustu loppuvuoden 2026 ja talven 2027 kiinnostavimpiin tapahtumiin!
Lue lisää
Sauna
Artikkelit ja vinkit

Joulusaunaan Tampereella

Tampereella, maailman saunapääkaupungissa, nautitaan löylyn lämmöstä myös joulun aikaan. Milloin Tampereella pääsee joulusaunaan? Tähän artikkeliin olemme koonneet saunojen joulunajan aukioloaikoja.
Lue lisää
Artikkelit ja vinkit

Tampereen Joulutori avautuu pian – ensimmäistä kertaa mukana myös saunaelämys

Tampereen Joulutorin rakennustyöt ovat käynnistyneet tällä viikolla. Marraskuussa avautuva Joulutori tuo Keskustorille jälleen jouluisia herkkuja, käsitöitä ja erilaista ohjelmaa. Tänä vuonna Keskusto…
Lue lisää
Tapahtumat
Artikkelit ja vinkit

Joulun tapahtumia ja tunnelmaa Tampereella

Ihana, tunnelmallinen joulu löytyy Tampereelta. Olemme koonneet vinkkejä joulun ajan tapahtumiin ja päivitämme listausta aina jouluun saakka.
Lue lisää
Ravintolat & kahvilat
Artikkelit ja vinkit

Joululounasta nauttimaan

Joululounaalle Tampereelle! Tampereen ja lähiseudun ravintoloissa on tarjolla herkullisia joulun makuja joulun alla 2026.
Lue lisää