Edelliseen ennätysvuoteen 2022 verrattuna suomalaisten rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia ja kansainvälisten 19 prosenttia. Yhteensä maksullisessa majoituksessa yövyttiin Tampereella 1,7 miljoonaa kertaa. Tämä luku sisältää yöpymiset rekisteröityjen majoitusliikkeiden lisäksi Airbnb:ssä ja Vrbo:ssa.
– Erinomaiset luvut kertovat, että Tampere kiinnostaa niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Erityisen hienoa on, että kansainvälisten matkailijoiden määrä on kasvanut lähes 20 prosenttia. On selvää, että kasvua haettaessa katseemme ja toimenpiteemme suuntautuvat jatkossakin vahvasti kansainvälisten matkailijoiden houkuttelemiseen, Visit Tampereen toimitusjohtaja Jari Ahjoharju toteaa.
Eniten kansainvälisiä matkailijoita saapui Tampereelle viime vuonna Yhdysvalloista, Ruotsista, Saksasta ja Englannista. Saksalaisten matkailijoiden määrä lisääntyi peräti 25 prosenttia.
– On ilahduttavaa, että pitkäjänteinen työmme Saksan markkinoilla tuottaa nyt tulosta ja matkailijamäärät sieltä ovat kasvaneet merkittävästi. Yhdysvaltojen kasvu matkailijaluvuissa on näkynyt jo muutaman vuoden. Meillä sitä selittävät ainakin osin jääkiekon MM-kisat ja Nato-jäsenyyteen liittyvät työmatkalaiset. Markkina on kiinnostava, mutta valtavan suuri. Seuraamme tilannetta tiiviisti, mutta tällä hetkellä panostamme erityisesti toimenpiteisiin saksankielisessä Euroopassa ja UK:ssa. Näiden lisäksi pidämme vuosien aikana rakennettuja hyviä yhteyksiä Japaniin yllä, Ahjoharju kertoo.
Kaikista matkailijoista vapaa-ajan matkailijat viettivät Tampereella 865 000 yötä ja työmatkailijat 551 000 yötä. Euromääräisesti majoitusmyynti oli vuonna 2023 Tampereella 116,9 miljoonaa euroa (+7,2 miljoonaa). Tästä summasta rekisteröimättömän majoituksen eli Airbnb:n ja Vrbo:n osuus oli 9,4 prosenttia.
Maailman saunapääkaupunki kiinnostaa maailmalla
Vuonna 2024 Tamperetta ja seutua viedään maailmalle tarkkaan valikoiduilla kärjillä, maailman saunapääkaupunki ja järviluonto edellä.
– Näiden teemojen ympärille on hyvä koostaa tarjontaa ja markkinoida niitä kansainvälisille matkailijoille. Toivomme, että saisimme koko Tampereen ja seudun mahdollisuudet käyttöömme, kun kerromme alueen matkailutuotteista ja siksi toivomme yrityksiä huomioimaan esimerkiksi verkkosivuillaan myös muita kuin suomenkielisiä matkailijoita. Lisäksi kannustamme yrityksiä näkymään digitaalisissa ostokanavissa, kuten Get Your Guide ja Expedia, kertoo Visit Tampereen markkinointi- ja viestintäpäällikkö Heli Jokela.
Kansainvälisen median kiinnostus on ollut kasvava trendi ja viimeisen vuoden aikana Tampereella on käynyt merkittävä joukko kansainvälisiä medioita.
– Tampere on ollut kotimaassa kiinnostava jo pitkään, mutta nyt kiinnostus on selvästi herännyt myös muualla. Isot mediat ottavat meihin yhteyttä ja haluavat tulla Tampereelle saunomaan ja etsimään suomalaisen onnellisuuden lähdettä, Jokela jatkaa.
Majoituslukujen lähde: Visitory
Lisätietoja
Heli Jokela
Vastaan viestinnän ja markkinoinnin kokonaisuudesta sekä kansainvälisistä kampanjoista.