Hyppää sisältöön

Tampere ja Vöyri vievät suomalaisen saunan Baseliin – Erika Vikmania ja KAJ’ta kannustetaan viisuissa koko viikko

Tamperelaislähtöinen Erika Vikman ja vöyriläinen KAJ saavat toukokuussa kisattaviin euroviisuihin yhteiset kannustusjoukot kotikentiltään. Baseliin keskeiselle paikalle rakentuva Suomi-lounge pitää sisällään muun muassa aidon saunan.
Julkaistu: Päivitetty:

Baselin kisakadun ja muiden virallisten tapahtumapaikkojen viereen sijoittuvaa aluetta koristaa lisäksi erilaiset suomalaiset elementit ja esimerkiksi artistien omat kuvausseinät. Suomi-alueelle odotetaan useita kymmeniä tuhansia vieraita.

– Tampere on ollut UMK:n kotikaupunki jo pari vuotta. Heti Erika Vikmanin voiton jälkeen aloimme suunnitella kannustusmahdollisuuksia Baseliin, sillä halusimme ehdottomasti koko kaupunkina olla mukana kannattamassa Ich kommea viisuvoittoon. Koska Tampere on maailman saunapääkaupunki, ajatuksissa kävi jo tuolloin sauna. Saunan Suomi-alueelle toimittaa Suomen Saunaseura, aiemmin euroviisuedustajana olleen Hanna Pakarisen johdolla, kertoo Tampereen kaupungin tapahtumapäällikkö Saara Saarteinen.

– KAJ’n Melodifestivalen-voiton myötä Vöyrillä on eletty koko kevät varsinaista saunahuumaa ja samoin meillä lähdettiin suunnittelemaan, kuinka voisimme olla KAJ’n tukena Baselissa. Sauna on ollut olennainen osa suunnitelmia. Kun kuulimme Tampereen suunnitelmista, päätimme yhdistää voimamme ja lähteä yhteisenä rintamana Sveitsiin saunomaan, sanoo Vöyrin kunnanjohtaja Jan Finne.

Sauna lämpiää Baselin Kaserne Basel -puistossa koko viisuviikon. Saunan lämmittämisestä vastaa Suomen Saunaseuran oma lämmittäjämestari. Artistien kannatuksen lisäksi alue nostaa näkyvällä tavalla Suomea ja sen matkailumahdollisuuksia. Projektia tukevatkin artistien lisäksi esimerkiksi ulkoministeriö, Suomen suurlähetystöt Saksassa ja Sveitsissä ja Suomen kulttuuri-instituutti Berliinissä sekä Visit Finland.

– Saunakulttuuri on tällä hetkellä nosteessa ympäri maailmaa. Suomen Saunaseura kokee erittäin tärkeänä olla mukana tuomassa aidon suomalaisen saunaelämyksen mukanaan Baseliin. Suomalaisessa saunakulttuurissa olennainen osa on sen tasavertaisuus. Samalla tavalla yhdistää musiikki euroviisuissa. Sauna puolestaan yhdistää Suomea ja Ruotsia, Tamperetta ja Vöyriä, kommentoi Hanna Pakarinen Suomen Saunaseurasta.

Yhteystiedot:

Saara Saarteinen
Tampereen kaupungin tapahtumapäällikkö
+358 40 801 6222
saara.saarteinen@tampere.fi

Jan Finne
Vöyrin kunnanjohtaja
+358 40 568 3400
jan.finne@vora.fi

Hanna Pakarinen
hanski04@gmail.com

Hannu Saintula
Suomen Saunaseuran puheenjohtaja
+358 50 559 9557

Saunakuvia
https://visittampere.fi/yrityksille/kuva-ja-materiaalipankki/
https://tampere.pic.fi/kuvat/Sauna/

Tapahtumat
Artikkelit ja vinkit

Loppuvuoden ja talven tapahtumia Tampereella

Tutustu loppuvuoden 2026 ja talven 2027 kiinnostavimpiin tapahtumiin!
Lue lisää
Sauna
Artikkelit ja vinkit

Joulusaunaan Tampereella

Tampereella, maailman saunapääkaupungissa, nautitaan löylyn lämmöstä myös joulun aikaan. Milloin Tampereella pääsee joulusaunaan? Tähän artikkeliin olemme koonneet saunojen joulunajan aukioloaikoja.
Lue lisää
Artikkelit ja vinkit

Tampereen Joulutori avautuu pian – ensimmäistä kertaa mukana myös saunaelämys

Tampereen Joulutorin rakennustyöt ovat käynnistyneet tällä viikolla. Marraskuussa avautuva Joulutori tuo Keskustorille jälleen jouluisia herkkuja, käsitöitä ja erilaista ohjelmaa. Tänä vuonna Keskusto…
Lue lisää
Tapahtumat
Artikkelit ja vinkit

Joulun tapahtumia ja tunnelmaa Tampereella

Ihana, tunnelmallinen joulu löytyy Tampereelta. Olemme koonneet vinkkejä joulun ajan tapahtumiin ja päivitämme listausta aina jouluun saakka.
Lue lisää
Ravintolat & kahvilat
Artikkelit ja vinkit

Joululounasta nauttimaan

Joululounaalle Tampereelle! Tampereen ja lähiseudun ravintoloissa on tarjolla herkullisia joulun makuja joulun alla 2026.
Lue lisää