Ahlman
Tampereen Koivistonkylässä, vain muutama kilometri Tampereen keskustasta, pääsee jo maalaistunnelmaan. Ahlmanilla, eli vanhalla Seppälän tilalla, voit majoittua viehättävässä, historiallisessa Kartanossa. 1800-luvun ylväs riihirakennus valvoo edelleen pihapiiriä, ja puutarhassa kukkivat samat kirpeät omenapuut kuin 100 vuotta sitten. Ahlmanilla laiduntaa suomenkarjaa, jonka maitoa voit ostaa Tilapuodista. Tilapuodista voi ostaa lähiruokaa, leivonnaisia ja oman meijerin meijerituotteita, mm. juustoja. Ravintola Anna tarjoaa aamiaista ja lounasta.
Helenan kanat ja kammarit
Vesilahden Narvassa sijaitsevassa maatilamajoituksessa voi majoittua ympäri vuoden. Pihalla tepastelevat kanat, joista osa on kesyjä, temppuja osaavia kanoja. Pihapiiristä löytyy myös lehmiä ja kaksi kissaa. Teltassa tai asuntoautossa majoittuminen on mahdollista.
Aholaidan Lammastila
Aholaidan Lammastila tarjoaa lammaspaimenlomaa Palosaaressa Vesijärvellä. Saareen on rakennettu pieni mökki lammaspaimenta varten. Lammaspaimen toimii viisi päivää paimenena maanantaista perjantaihin laskien ja tarkastaen lampaat. Vastalahjaksi lampaat antavat villaterapiaa eli antavat halailla ja rapsutella itseään.
SyVilla – Syväniemen Mäkitupa
Syväniemen Mäkitupa Parkanossa edustaa yli satavuotiasta pihapiiriä, jossa matkailija voi nauttia aidosta maalaistunnelmasta majoittumalla joko päärakennuksen huoneissa tai erillisissä piharakennuksissa. Rantasauna, pihakeittiö ja laavu tekevät kokemuksesta täydellisen kaikille aisteille.
Ylä-Tuuhosen talonpoikainen sukutila
Ylä-Tuuhosen talonpoikainen sukutila sijaitsee Ruoveden kunnan Tuuhoskylän kauniissa maalaismaisemassa, aivan Tarjanneveden tuntumassa. Majoittumisvaihtoehtoina ovat talonpoikaiset ja perinteikkäät aitat sekä vierastalo Eetula, jotka kaikki on kunnostettu vanhaa kunnioittaen. Sisustuksessa yhdistyvät sulavasti vanha talonpoikaistyyli ja tämä päivä. Täällä rentoudut luonnon rauhassa ja hiljaisuudessa.
Ilolan maatilamatkailu
Ilolan maatilamatkailu sijaitsee Valkeakosken Metsäkansassa. Ilolasta on vain lyhyt ajomatka Veturimuseoon, Jalkapallomuseoon, Ideaparkiin ja moneen muuhun kohteeseen. Täällä voit majoittua Vierastuvassa, Wanhassa asemarakennuksessa, päärakennuksen makuuhuoneissa, aitassa tai järvenrantamökeissä. Myös perhehuoneita on saatavilla. Kyläkaupassa on lisäksi tarjolla lähituotteita ja matkamuistoja.
Kauppilan Matkailutila
Kauppilan Matkailutilan idyllinen maalaistalo Ikaalisissa on kokonaan asiakkaiden majoitus- ja juhlakäytössä. Talo soveltuukin erittäin hyvin esimerkiksi perhejuhlien, yritystilaisuuksien tai kaveritapaamisten pitopaikaksi, sillä tämän kokoisia mökkejä on harvoin saatavilla. Peruskorjattu talo tarjoaa uudenaikaiset saniteettitilat sekä hyvin varustellun keittiön. Pihassa on tilava grillikatos talon vieraiden käytössä. Talossa on yhteensä seitsemän makuuhuonetta, kaksi alakerrassa ja viisi yläkerrassa. Huoneet on numeroitu ja nimetty talon historian mukaan. Kellarissa on myös tilava sähkölämmitteinen sauna. Pihassa on lisäksi savusauna ja palju, jotka lämpiävät erillisvarauksella.
Luomajärven Hevoskievari
Maalaisromantiikkaa etsivälle Luomajärven Hevoskievari Ikaalisissa on oikea valinta. Tunnelmalliset majoitushuoneet sijaitsevat 1800-luvun alussa perustetun talonpoikaistilan vanhoissa rakennuksissa, kuten Viljamakasiinissa, Puariaitassa ja Pakarissa. Huoneet on sisustettu viihtyisäksi vanhaa ja uutta yhdistellen. Täällä lepää silmä ja mieli. Huoneet ovat sähkölämmitteisiä ja käytössä ympäri vuoden. Ne ovat keskenään saman tasoisia, viihtyisäksi kalustettuja majoitushuoneita, ja niiden varustukseen kuuluu pieni maalaishenkinen minibaari, vedenkeitin sekä teetä, kaakaota ja pikakahvia.
Maatilamajoitus Saarinen
Maatilamajoitus Saarinen tarjoaa taatusti rauhalliset unet Kotolammen rannalla, Punkalaitumella. Asu vanhassa navetassa joko keltaisessa, vihreässä tai sinisessä huoneessa. Isompi ryhmä voi majoittua saunarakennuksessa rentouttavan saunaillan päätteeksi. Täällä pääsee myös leiriytymään.
Peltolan Luomutila
Peltolan Luomutila Vilppulassa on talonpoikainen matkailumaatila, jossa yhdistyvät vuosisatainen maalaisilmapiiri ja nykyajan mukavuudet. Kun istuu keinutuolissa päärakennuksen tummien hirsiseinien keskellä, tuntee matkaavansa ajassa taaksepäin. Leipävartaat roikkuvat katosta, ja puulusikat odottavat kutsuvasti telineissään. Kaappikello raksuttaa ovenpielessä samalla kun tuli räiskyy takassa. Tilan erikoisuuksia ovat omista luomukasviksista valmistettu ruoka sekä paikan päällä valmistettava luomuleipä.
Mattilan tila
Mattilan tila sijaitsee Orivedellä Längelmäveden rannalla, noin 58 kilometrin päässä Tampereelta. Maatilamajoitusta on tarjolla kesäaikaan, jolloin voit asua aittarakennuksessa ja nauttia savusaunan lämmöstä. Ympäri vuoden voit vuokrata lomamökin käyttöösi joko viikoksi tai viikonlopuksi.
Tuulentien tila
Tuulentien tila Teiskon Kaanaassa on mainio pysähtymispaikka vaikkapa kesken idyllisen pyöräilyretken Näsijärvi-reitillä! Tilalla voi majoittua aittarakennuksissa ja nauttia oman tilan tuotteista koostuvasta aamiaisesta sekä seurata tilan eläinten edesottamuksia. Elämyksiä ja majoitusta järjestetään myös isommille porukoille.
Niemi-Kapeen tila
Niemi-Kapeen tila sijaitsee Teiskossa Kapeenkylässä, aivan Tampereen pohjoisrajalla Näsijärven rannalla. Tampereen keskustaan matkaa on 50km ja matka taittuu autolla noin kolmessa vartissa. Niemi-Kapeen ympäristö on kaunista perinnemaisemaa. Tilalla on hevosia, lampaita ja pihapiirissä lisäksi muita kotieläimiä. Eläimet hoitavat tilan rantaniittyjä ja Natura-alueita, peltoja viljellään luomuna. Rannoilla on viisi vuokrattavaa lomamökkiä, joista neljä sijaitsee tilan läheisyydessä Kapeenlahdella ja yksi kauempana Rypynlahdella. Jokaisella mökillä on oma rauhallinen pihapiiri ja ranta.
Matkailutila Haapamäki
Virroille, Vaskiveden rauhalliseen miljööseen Näsijärven rantamaisemiin houkuttelee Matkailutila Haapamäki, joka tarjoaa majoitusta lomamökeissä sekä aamiaismajoitusta B&B Päätalon huoneissa ja pihapiirin mökeissä. Järvirannassa on rantasauna ja savusauna tilauskäytössä ryhmille. Rannan veneet ovat vapaasti käytettävissä, ja pihapiirissä on myös avara, katettu grillikatos.