– Kiitän Harri Airaksista hänen antamastaan panoksestaan yhtiölle sekä näkemyksellisestä ohjauksestaan. Samalla toivotan tervetulleeksi Maggie Keskisen uudeksi puheenjohtajaksi. Uusi puheenjohtaja pääsee aloittamaan hienossa tilanteessa, sillä strategiatyömme kaudelle 2025–2029 on juuri alkanut. Visit Tampere Oy täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta, ja tänä aikana on saatu paljon hyviä asioita aikaan Tampereen seudun matkailussa. Tulevaisuuteen katsomme myös luottavaisin mielin, toteaa Visit Tampereen toimitusjohtaja Jari Ahjoharju.
Visit Tampere Oy:n tehtävä on markkinoida Tampereen seutua niin kotimaisille kuin ulkomaisillekin matkailijoille sekä auttaa kehittyviä matkailuyrityksiä sekä -yhteisöjä kasvamaan ja kansainvälistymään. Lisäksi se vauhdittaa koko seudun matkailuliiketoiminnan kehitystä.
Maggie Keskinen näkee erityisen tärkeänä seudun matkailuyritysten kansainvälistymisen ja sitä kautta tarjonnan ja liiketoiminnan kasvun.
– Tampereen seudun menestys on riippuvaista kansainvälisestä kasvusta, jota tavallaan jo on, mutta sitä pitää laajentaa. Visit Tampereella on tärkeä rooli alueen tunnetuksi tekemisessä ja elämystalouden kehittämisessä, linjaa puheenjohtaja Maggie Keskinen.
– Tampereen vetovoimaisuus näkyy vahvana kotimaassa. Matkailun kasvu odottaa kuitenkin ulkomailla ja esimerkiksi kansainvälisen median kiinnostus kaupunkiin antaa lupauksia kansainvälisen matkailun lisääntymisestä kaupunkiin, hän lisää.
Johtajien tärpit Tampereelle
Sekä Maggie Keskinen että Jari Ahjoharju suosittelevat usein tuttavilleen vierailukohteita Tampereella. Myös heidän omaan kesäänsä kuuluu Tampereen ja lähiseutujen tarjonnasta nauttiminen.
– Kehotan aina Tampereelle matkustavia käymään jossakin yleisessä saunassa. Tampere on maailman saunapääkaupunki ja valinnan varaa on runsaasti. Esimerkiksi Ratinan suvantoon on juuri avautunut kaupungin uusin sauna, kelluva Flou. Lisäksi kannattaa tutkia kaupungin museoiden tarjontaa. Oma suosikkini on Vapriikin Manserock-näyttely. Aion poiketa myös Tampere-talon John Howen taidetta: Matka J.R.R. Tolkienin maailmaan -kesänäyttelyssä. Pyöräilijöille suosittelen lisäksi lämpimästi tutustumista Bike&Boat-konseptiin, jossa voi nauttia upeista maisemista sekä järveltä että maalta käsin, kertoo Jari Ahjoharju.
Maggie Keskisen kesäperinteisiin kuuluu kiireetön Tammelan torin tunnelmasta ja antimista nauttiminen.
– Legendaarinen Tammelan tori kuuluu kesään. Sen lisäksi suosittelen etenkin perheellisille Särkänniemen lisäksi Pikku Kakkosen puistoa ja sen vieressä sijaitsevaa Vohvelikahvilaa. Tampereen ja seudun tapahtumissa tulee käytyä kesäisinkin paljon, ohjelmassa ovat ainakin Festivaali-festivaali ja Laukon kartanon kesäkonsertteja. Myös purkutaidetalo Muutos.art kiinnostaa kovasti, hän kertoo.
Visit Tampereen Oy:n hallitus
Puheenjohtaja Maggie Keskinen – Tampereen kaupunki
Varapuheenjohtaja Karoliina Lehtonen – Booming Strategies & Marketing Oy
Taija Holm – ProPromotion Oy
Jari Nurmi – Tampereen korkeakouluyhteisö
Harri Ojala – Business Tampere Oy
Iina Ojala – Tampereen kaupunki
Ville Virkki – Courtyard by Marriott Tampere City
Lisätietoja
Jari Ahjoharju, toimitusjohtaja, Visit Tampere Oy
jari.ahjoharju@visittampere.fi
+35840 063 8696
Maggie Keskinen, hallituksen puheenjohtaja, Visit Tampere Oy
maggie.keskinen@tampere.fi
+35840 703 1145