Siirry sisältöön
Kartta

Marras-joulukuussa 2023 toteutetun järvi- ja luontomatkailun ideakilpailun voittaja on valittu. Kilpailun tavoitteena oli löytää uusia, liiketaloudellisesti toimivia, skaalautuvia ja vetovoimaisia palveluita Tampereen ja Pirkanmaan järvi- ja luontomatkailuun. Kilpailun järjesti Visit Tampere.

Voittajaksi valittiin Tres Hombres Adventure Oy:n ja Äksyt Ämmät Oy:n yhteistyönä tarjoama pyörämatkailupalvelu Kartanosta kartanoon ja voittajan valitsi seitsemän hengen raati, jossa oli mukana matkailualaa eri kulmista katsovia asiantuntijoita. Raadin koollekutsujana toimi Visit Tampereen toimitusjohtaja Jari Ahjoharju.

Voittajakonsepti hyödyntää Järvien Reittejä

Kilpailuun ilmoitettiin yhteensä 28 ideaa ja ehdotukset vaihtelivat luontomajoitusratkaisuista erilaisiin aktiviteetteihin sekä virtuaalisiin ja digitaalisiin opaspalveluihin. Monissa ehdotuksissa oli selkeästi painotettu kestävyyteen, luonnon tuomaan hyvinvointiin ja saunakulttuuriin. Ehdotusten joukosta raati poimi kuusi parasta ehdotusta jatkokierrokselle ja näiden joukosta valittiin voittaja. Raati toivoo, että voittajakonseptin lisäksi myös muita kilpailuun kehitettyjä loistavia palveluja edistetään kilpailun tuloksesta riippumatta.

– Mukana oli useita erittäin mielenkiintoisia ideoita. Hyvien ehdokkaiden joukosta Kartanosta kartanoon erottui lopulta selkeällä liiketoimintamallilla ja suunnitelmalla aloittaa toiminnan pilotointi kesällä 2024. Toimijoilla on kokemusta vastaavanlaisesta liiketoiminnasta muualta Suomesta ja sitä kautta saamme paitsi uuden palvelun, myös uutta oppia Tampereen alueelle, kommentoi Visit Tampereen toimitusjohtaja Jari Ahjoharju valinnan perusteita.

– Voittajaksi valikoitui myös kansainvälisen matkailijan näkökulmasta lähes valmis tuote. Ideassa yhdistyvät useat Suomen ja myös Järvi-Suomen tunnistetut vetovoimatekijät kuten järviluonto, aktiviteetit ja paikallinen kulttuuri. Matkanjärjestäjän mukana saadaan jo valmiit kansainväliset matkanjärjestäjäkontaktit, joten polku Euroopan markkinoille on jo pitkälle tallattu, jatkaa valtakunnallista näkökulmaa raatiin tuonut Visit Finlandin johtaja Kristiina Hietasaari.

Kilpailun voittanut Kartanosta kartanoon -palvelu on erityisesti kansainvälisille matkailijoille räätälöity, mutta myös kotimaan markkinoille soveltuva monipäiväinen pyörämatkapaketti. Se hyödyntää Järvien Reitit –pyörämatkailureitistöä tuoden tervetulleen lisän palvelutarjontaan. Lisäksi konsepti vauhdittaa pyörämatkailun liiketoiminnan kehittymistä Tampereella ja Pirkanmaalla.

– Ajatus lähti Pohjois-Karjalasta, jossa Äksyt Ämmät on tuotteistanut majatalosta majataloon -retkikonseptin. Olen jo aiemmin pohtinut, kuinka sen voisi tuoda Pirkanmaalle. Äksyjen Ämmien kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen siitä muotoutui Pirkanmaalle paremmin soveltuva kartanoteemainen luontoon, järviin, lähiruokaan ja kulttuuriin pohjautuva moniaistillinen matkailukonsepti, jota on hienoa lähteä toteuttamaan ja kokeilemaan, kertoo Tres Hombresin toimitusjohtaja Antti Härkönen.

Seuraava askel on voittaneen konseptin palvelukokeilun valmistelu vuodelle 2024 yhteistyössä Visit Tampereen, Tampereen kaupungin ja Järvien Reiteistä vastaavan Ekokumppanit Oy:n kanssa.

– Odotamme, että kansainväliset asiakkaat ja ryhmät löytävät tuotteemme ja pystymme tarjoamaan laadukkaan, luonnonläheisen ja kehittyvän matkailukonseptin Tampereen ja Pirkanmaan alueelle, toteaa Tres Hombresin Antti Härkönen jatkosta.

Kuuden parhaan joukkoon valitut ehdotukset

Kartanosta kartanoon
Tres Hombres Adventures Oy, Äksyt Ämmät Oy
Pyörämatkailukonsepti Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueella, jossa pyöräillään kartanosta kartanoon nauttien kesäisestä luonnosta, järvistä, hyvästä ja laadukkaasta lähiruoasta sekä perehtyen samalla alueen kiinnostavaan historiaan ja suomalaisuuteen sekä kokien matkaa kaikilla aisteilla.

Rest in Tampere
Arkkitehtitoimisto Tilasto, NLUX Studio
Kiertotaloutta edistävä ja ympäristöön sulautuva majoituskonsepti tamperelaisiin ja pirkanmaalaisiin luonto- ja kulttuurimaisemiin. Monistuvan konseptin avulla paikalliset yrittäjät voivat rakentaa ja tuunata itselleen sopivia edullisia ja uniikkeja majoitusyksiköitä, “Rest in Tampere” -pesäkoloja. Näistä muodostuu majoitusyksiköiden verkosto, jota markkinoidaan ja myydään keskitetysti.

Rinkalla – Koe vaivaton seikkailu lähiluonnossa
Empiria Osk
Omatoimiretkeilyyn soveltuvat valmiit retkipaketit, joihin kuuluu rinkka eväineen ja tarvikkeineen sekä helppo pääsy kohteisiin julkisilla liikennevälineillä.

Särkänniemestä suurkanoottiin
Hiking Travel HIT Ky
Opastettu suurkanoottimelonta vie turvallisesti Särkänniemestä Tammerkoskenniskan yli omintakeiseen Tampellan kanavaan ja takaisin. Ainutlaatuisen yhdistelmä aitoa järviluontoa ja urbaania ympäristöä.

Tahmelan yhteisöllinen savisavusauna
Pirkanmaan rakennuskulttuuriyhdistys ry
Ekologisesti ja pääosin talkoovoimin rakentuva ainutlaatuinen, kestävästi saavutettava ympärivuotinen vetovoimakohde ja tamperelaisen saunakulttuurin lähettiläs Pyhäjärven rannalla.

Tampereen Saunapassi
Jollaksen kartano Oy, Saunatemppeli Oy
Digitaalinen passi, jolla voi asioida kaikissa Tampereen julkisissa saunoissa.

Valintaraadin jäsenet

Kristiina Hietasaari Senior Director, Visit Finland
Anna-Kaisa Heinämäki kilpailukykyjohtaja, Tampereen kaupunki
Heikki Aittala erityisasiantuntija, Tampereen kaupunki
Tuomas Salovaara satamavastaava, Tampereen kaupunki
Olli Vakkala projektipäällikkö, Ekokumppanit Oy
Jari Ahjoharju toimitusjohtaja, Visit Tampere
Matti Pollari projektipäällikkö, Visit Tampere

 

Lue tiedote STT:sta.

Lisätietoja

Matti Pollari

Projektipäällikkö, kestävän matkailun kehitys

Työpöydällä matkailualan ilmastotyö, kestävän liikkumisen kehitys, järvi- ja luontomatkailu sekä Sustainable Travel Finland -ohjelman alueellinen koordinointi. Pyörämatkailu ja Pispala lähellä sydäntä.