Siirry sisältöön
Kartta

Vuodesta 1997 toiminut Tanssiteatteri MD on toiminut tanssitaiteen lipunkantajana Tampereella ja Pirkanmaalla jo yli 25 vuoden ajan. MD valmistaa nykytanssikantaesityksiä, tekee yhteistuotantoja sekä teatteri- ja oopperayhteistyötä, esiintyy kiertueella Suomessa ja ulkomailla sekä järjestää joka vuosi Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaalin. MD:n tuottaman ohjelmiston punaisena lankana ja yhdistävänä teemana on intohimo liikkeeseen ja monipuoliseen esiintyjäntyöhön ja rakkaus esittävään taiteeseen.

Tanssiteatteri MD:n toiminnan ytimessä on korkeatasoisten nykytanssiteosten valmistaminen niin lapsi- kuin aikuisyleisöillle. Ryhmän omat koreografit Joel Alalantela, Anniina Kumpuniemi, Samuli Roininen ja Mari Rosendahl valmistavat vuorovuosin koko perheelle ja aikuisyleisölle suunnattuja teoksia, viimeisimpänä yleisönsä lumonneet Full Moon Effect (Alalantela 2023) ja Iglu (Rosendahl 2022).

Omien koreografien lisäksi ryhmälle ovat vuosien varrella valmistaneet ensi-iltoja kotimaiset nykytanssin nimekkäät tekijät, kuten Panu Varstala (2022), Petri Kekoni (2022), Alpo Aaltokoski (2018), Susanna Leinonen (2018), Tero Saarinen (2017), Liisa Pentti (2013), Ari Numminen (2013, 2002, 1998), Tommi Kitti (2014, 2003) sekä ruotsalainen Helena Franzén (2008).

MD:n kotiteatteri Hällä-näyttämö sijaitsee Hämeenkadulla, aivan Tampereen sydämessä. MD myös vuokraa toimintansa lomassa Hällä-näyttämöä kulttuuritapahtumien ja festivaalien käyttöön.

Katso lisää