Skip to content
Kartta

Kirkkoharjulla retkeillään hyväkuntoisilla valaistuilla reiteillä ja lukuisilla metsäpoluilla. Alue on maastopyöräilijöiden ja polkujuoksijoiden suosiossa, ja merkittyjä reittejä on myös ratsastajille. Talvisin hoidetut ladut houkuttelevat hiihtäjiä. Reittiverkosto ulottuu aina 20 kilometrin päähän Tampereelle Niihamaan ja Kauppiin saakka.

Reittejä Kirkkoharjulla
Aloittelijalle sopiva, noin 8 kilometrin reitti kulkee Kyötikkälän urheilukentältä Kirkkoharjun näkötornille ja takaisin, matkan varrelta löytyy Kirkkoharjun luonnonnähtävyys ja Isolukon luonnonsuojelualue. Alueella voi tutustua jääkauden jättämiin jälkiin ja suppien monimuotoiseen kasvillisuuteen. Isolukon suppa eli harjukuoppa on jääkauden sulamisvaiheessa harjulle syntynyt 30–40 metrin syvyinen painauma.

Noin 4 kilometrin mittainen koko perheen luontoseikkailupolku lähtee Kirkkoharjun kahvilalta. Tutustu luontoseikkailupolkuun Kangasalan kaupungin sivuilla täällä.

Kirkkoharjun lähellä sijaitsee suosittu Sorolan ulkoilu- ja virkistysalue, jonka helmi on 316 askeleen kuntoportaat, tuttavallisemmin Sorolamportaat. Pyöräilijöille Sorolassa on alamäki- ja bmx-ratoja, talviliikkujille suosittu ensilumen latu sekä vauhdikas pulkkamäki. Sorolan kotalaavulla ja nuotiopaikalla voi pitää taukoa ja nauttia eväitä.

Evästauon voi myös nauttia Kirkkoharjun kahvilassa, joka sijaitsee Kirkkoharjun näkötornin luona. Sorolasta matkaa Kirkkoharjun näkötornille ja kahvilalle on noin 3 kilometriä.

Info
Reitti: useita, esim. n. 4 km ja n. 8 km
Vaativuus: Vaihtelee reitin mukaan. Hyväpohjaiset hiekkatiet soveltuvat mm. lastenvaunuille.
Lähtö ja pysäköinti: Kirkkoharjun näkötorni ja kahvila Tarpilankuja, Sorolan virkistysalue Asemantie 179 tai Kyötikkälän urheilukenttä Lätsä-Pekan tie 19.
Muuta kohteessa: Kirkkoharjun näkötorni ja kahvila, Sorolan ulkoilu- ja virkistysalue, Isolukon luonnonsuojelualue
Palveluja lähellä: Kangasalan keskustan palvelut

Katso lisää