Puuvuori on vuonna 1982 alkunsa saanut ympäristötaidehanke, joka vahvistaa ihmiskunnan sitoumusta maapallon ekologisen, yhteiskunnallisen ja kulttuurisen hyvinvoinnin turvaamiseksi.
Pinsiössä sijaitseva Puuvuori on muodoltaan soikea, 420 metriä pitkä, 270 metriä leveä ja 28 metriä korkea ympäristötaideteos. Teokseen on istutettu 10 000 puuta matemaattisen kaavan mukaan, joka on kultaisen leikkauksen ja ananaskuvion yhdistelmä. Teoksen jokainen puu on omistettu jollekin henkilölle. Teoksen suunnittelija on kansainvälistä tunnustusta saanut taiteilija Agnes Denes. Vihkiäistilaisuus pidettiin 14.6.1996.
Puuvuori on ympäristötaideteos, mutta samalla hanke, jolla ympäristöä korjataan sopusoinnussa luonnon kanssa. Teoksen päätarkoitus oli maisemoida harju soranoton jäljiltä, mutta se suojaa myös osaltaan puhtaan pohjaveden muodostumista. Puuvuoresta muodostetaan suojelualue vuosisatojen ajaksi.