Siirry sisältöön
Kartta

Tampereella on niin paljon hienoja juttuja, että on vaikeaa valita vain muutama. Täällä on aina paljon tekemistä ja nähtävää, mutta erityisen hyvin viihdyn järvimaisemissa. Pyhä- ja Näsijärvi ovat upeita vuodenajasta riippumatta. Harrastan valokuvausta ja järvet ovat ehtymätön kuvauskohde.

Asuin muutaman vuoden pois Tampereelta, ja silloin opin arvostamaan kaupunkia ja seutua aivan uudella tavalla. Esimerkiksi helppo liikkuminen paikasta toiseen julkisilla, pyörällä tai jalan ei ole itsestäänselvyys, mutta onnistuu Tampereella.

Omat suosikkijuttujani Tampereella ovat:

  1. Kaupungin puistot ja järvimaisemat. Upeassa Hatanpään arboretumissa ja sen ruusutarhassa kuluvat kesäpäivät hyvässä seurassa kuin siivillä. Pispalassa sijaitseva Pyykkimettän puisto on kauniita maisemia etsivälle ehdoton kohde. Kannattaa poiketa myös auringonlaskun aikaan istuskelemassa rantakallioilla esimerkiksi Rauhaniemessä tai Kaupinojalla.
  2. Pyhäjärvireitti. Järvien reitteihin kuuluva 30 kilometrin pyöräilyreitti Pyhäjärven ympäri on hieno elämys. Reitin varrella voi nautiskella seudun helmistä, kuten kesäkahviloista tai kauniista uimapaikoista.
  3. Tampereen kesäterassit. Kaupungissa on huikea määrä upeita terasseja! Terassille voi suunnata kattojen ylle, keskustorille tai kulmakuppilaan. Tampere on terassien luvattu kaupunki. Itse viihdyn parhaiten Dam Barin ja Pyynikin Brewhousen terasseilla, Ratinan suvannon ravintolalaivoilla ja keskustorin Kesäkeitaalla.
  4. Aktiviteetit ulkoilmassa. Kesäpäivinä on kivaa tehdä jotain rentoa, kuten suppailla tai pelata minigolfia. Suppaillen kaupunkiin saa aivan uuden perspektiivin ja mieli lepää järvimaisemissa. Minigolfia lähdetään pelaamaan kaveriporukalla ja suosikkipaikkamme on Koulukadun minigolfkenttä.
  5. Tunnelma Ilveksen pelissä! Nokia Arenan vihreä-keltainen yleisömeri luo halliin upean fiiliksen ja sitä pitää käydä aistimassa samalla kun kannustaa omaa joukkuetta voittoon. Uudella areenalla järjestetään paljon keikkoja, pelejä ja muita tapahtumia. Puitteet ovat hienot ja julkiset kulkevat aivan viereen. Kannattaa käydä kokemassa areenan tunnelma!