Hatanpää
Miltä näyttävät rohtojuuri, stevia ja purasruoho? Entä joko Wedding Bells, Cherry Lady ja Ruustinna ovat tuttuja? Edelliset ovat yrttejä, jälkimmäiset ruusulajikkeita, ja näihin, kuten satoihin muihin kaunokaisiin, voi tutustua Hatanpäänpuiston ruusutarhassa ja arboretumissa. Kaikille avoin keidas sijaitsee omalla niemellään 1700-luvulta peräisin olevan Hatanpään kartanonpuiston ja omenatarhan tienoilla. Puisto sijaitsee vain kolmen kilometrin päässä Tampereen Keskustorilta ja se on mitä mainioin paikka vaikkapa romanttisille treffeille tai kesäiselle piknikille puistoon rakennetun lammen rannalla. Ruusujen loisto on upeimmillaan heinäkuusta syyskuuhun, mutta arboretumiin istutettuja puita voi ihastella ympäri vuoden. Lue myös Retkipaikka.fi-sivuston artikkeli kummittelevasta kartanon puistosta.
Aivan puiston tuntumassa on Hatanpään uudehko asuinalue, joka sijaitsee vain parin kilometrin päässä keskustan palveluista. Hatanpään asukas tulee mainiosti toimeen ilman autoa, sillä matka Keskustorille taittuu hujauksessa Viinikanlahdenpuiston pyörätietä pitkin tai alueen kautta kulkevilla busseilla. Hatanpäällä on myös historiallinen kartanorakennus, jota vuokrataan juhlakäyttöön.
Härmälä
Jos arboretumista jatkaa pyörätietä Vihilahdenpuistoa pitkin etelään, pääsee Rantaperkiön ja Härmälän rauhallisille ja kauniille asuinalueille. Viihtyisien kerrostalokortteleiden lisäksi alueella on puisia pienkerrostaloja sekä omakotialueita hoidettuine puutarhoineen ja rintamamiestaloineen. Rantaperkiön uimarannalta lähtee myös 2 km pitkä luontopolku. Pyhäjärven rannassa, vain neljän kilometrin päässä keskustasta, on Härmälän leirintäalue, jossa on sekä vuokrattavia mökkejä että teltta- ja vaunupaikkoja. Alueella on lisäksi rantasaunoja, uimaranta ja minigolf-rata.
Härmälän eteläisellä reunalla, entisen lentokentän kiitoradan tienoilla sijaitseva Tampereen Messu- ja Urheilukeskus on viiden hallin kokonaisuus, jossa järjestetään jatkuvasti erilaisia tapahtumia urheilukisoista koiranäyttelyihin ja antiikkimessuista konsertteihin. Kuuden kilometrin päässä kaupungin Keskustorilta sijaitsevan keskuksen viereen pääsee sekä julkisilla kulkuvälineillä että omalla autolla.