Siirry sisältöön
Kartta
  1. Leivon Arina -leipä on mielestäni legendaarisin tamperelainen herkku. Meillä on kotona sitä aina! Vähintäänkin yksi leipä pakastimessa pahan päivän varalle. Ihan ehdoton tuote, jota aina tarjoan muualta tulleille ja tietenkin myös Tampereella asuville vieraille.
  2. Tamperelaisesta ruoasta ja ruokakulttuurista puhuttaessa ei voi olla mainitsemassa Tapolan Mustaamakkaraa. Itse tykkään käydä ostamassa sitä Tammelan torilta ja siirtyä siitä sitten viereiseen Emil Aaltosen puistoon.
  3. Vesi on minulle todella tärkeä elementti. Kaupunkia ympäröivät järvet ovatkin yksi syy, miksi rakastan kotikaupunkiani niin paljon. Kesäisin vietän paljon aikaa rannoilla istuskellen tai veneessä järvellä. Kuumana kesäpäivänä on hyvä pysyä nesteytettynä, joten nappaan mukaan Poikain Parhaiden ei-niin-makean jääteen tai kirpeämpään makuun sopivan SOUR -limpparin. Juhlapäivinä kilistetään Poikain Parhaiden alkoholittomilla kuohujuomilla.
  4. Tampereen ehdottomiin ruokaherkkuihin kuuluvat siivet. Ei ole ihme, että Pirkanmaalla siipikastikkeita valmistaa monta eri tuottajaa. Oma lemppari siipikastikkeeni on Soosipoikien Hedelmäinen siipikastike. Se ei ole liian tulinen ja sopii lisäksi kastikkeeksi vaikka grilliruuan päälle. Mainioita siipikastikkeita valmistavat myös Poppamies ja Teisko tuote.
  5. Muita suosittelemiani lähiruokaherkkuja ovat Penttilän Perunarieskat, Herkkujuustolan ja Heikkilän juustolan juustot, Mattila Bros. leikkeleet ja Nakki-Hannun raakamakkarat.

Bonuksena mainitsen vielä yhdellä Tampereen kauneimmista paikoista sijaitsevan Ravintola Puiston, jossa käyn mielelläni sekä isommalla porukalla että kaksin.