Siirry sisältöön
Kartta

 

Saunaelämysalan uudet liiketoiminta- ja kansainvälistymismahdollisuudet Pirkanmaalla

Saunaelämysalan uudet liiketoiminta- ja kansainvälistymismahdollisuudet Pirkanmaalla (1.9.2023–31.8.2025) on Visit Tampereen toteuttama hanke, jossa saunakulttuurin ja monet elinkeinoalat kattavaa saunaelämysalaa hyödynnetään elinkeino- ja innovaatiotoiminnan näkökulmasta.

Hankkeen päätavoitteena on kartoittaa saunapääkaupunkiteeman alla, miten saunaliiketoimintaa voidaan kehittää ja monipuolistaa, voidaanko yrityksiä ja osaamista eri liiketoimintasektoreilta tuoda yhteen ja sitä kautta luoda esimerkiksi uusia liiketoimintamahdollisuuksia sekä saunakonsepteja.

Hankkeen tuloksena syntyy uusia saunaelämysalan yhteistyö- ja kansainvälistymismahdollisuuksia sekä yhteisiä palvelumalleja ja -konsepteja Tampereelle ja Pirkanmaalle. Hankkeen avulla luodaan myös toimintamalli ja -suunnitelma Tampereen ja Pirkanmaan saunaelämysalan ekosysteemille.

Hankkeen oma sivu


TAAS – Tourism as a Service

Interreg Europe -ohjelmasta rahoitettava nelivuotinen TaaS – Tourism as a Service -projekti yhdistää yhdeksän aluetta eri puolilta Eurooppaa, joiden tavoitteena on kiihdyttää matkailualan digitaalista ja vihreää kaksoissiirtymää, digipalvelujen kehitystä ja parantaa näitä edistävää strategista suunnittelua.

Projektin kehitystyö perustuu digitaalista asiakaspolkua soveltavaan TaaS-malliin. Ideana on tunnistaa ja hyödyntää innovatiivisia digitaalisia ratkaisuja matkakokemuksen kaikissa neljässä vaiheessa:

  1. Inspiraatio (Vaihe A): Digitaaliset työkalut matkailijoiden tavoittamiseen ja matkokohteen valitsemiseen
  2. Suunnittelu (Vaihe B): Matkan ja palvelujen varaaminen, ostaminen, hallinnoiminen
  3. Matkan aikana (Vaihe C): Vierailukokemusta parantavat digiratkaisut
  4. Matkan jälkeen (Vaihe D): Matkailija toimii sosiaalisen median
    kautta lähettiläänä matkakohteelle

TaaS-hanke pyrkii tarjoamaan mallin älykkäämpien,  kestävämpien ja tulevaisuuden haasteisiin paremmin mukautuvien matkailukohteiden ja matkailuliiketoiminnan kehittämiseen. Tätä editetään keskittymällä kumppanialueiden matkailuun liittyvien strategioiden kehittämiseen ja keskeisten vastuuorganisaatioiden osaamisen kasvattamiseen. Visit Tampere saa hankkeesta kansainvälistä oppia ja hyviä käytänteitä matkailustrategian päivittämiseen ja jalkauttamiseen, etenkin asiakkaan digipolun ja matkailijan kestävän liikkumisen kehittämisessä.

Projektin partnerialueet: Etelä-Egean saaret (Kreikka), Tampere (Suomi), Aspres (Ranska), Ljubljana (Slovenia), Fano (Italia), Donegal (Irlanti), Tukholma (Ruotsi) ja Zuid-Limburg (Alankomaat) sekä Ungheni (Moldova).

Hankkeen oma sivu

 


CliNeDest – Climate Neutral Destinations

Interreg Baltic Sea Region -ohjelmasta rahoitettava kolmivuotinen CliNeDest – Climate Neutral Destinations -projekti (1.3.2025–29.2.2028) yhdistää kahdeksan kestävän matkailun edelläkävijäaluetta Itämereltä ja Pohjoismaista ja yhteensä kymmenen hankepartneria yhteen kehittämään alueidensa ilmastotyötä. Visit Tampere toimii projektin pääkoordinaattorina.

Projektin kehitystyö perustuu matkailuyritysten ja -destinaatioiden kanssa tehtävään laaja-alaiseen yhteistyöhön, tuoden merkittävää lisäresurssia matkailualan siirtymiseen kohti ilmastoneutraalia liiketoimintaa. Projektissa suunnitellaan ja kehitetään ilmastoviisas työkalupakki, joka sisältää seuraavat kokonaisuudet:

1. Ilmastoviisaan matkailuliiketoiminnan kehitystyökalut yrityksille
2. Malli vähähiilisten matkailuelämysten palvelumuotoiluun
3. Ilmastoviisaan matkailukohteen tiedolla johtamisen malli
4. Valmennusohjelma työkalupaketin hyödyntämiseksi matkakohteiden ilmastotyössä

CliNeDest-hanke pyrkii edistämään matkailualan sopeutumista ja varautumista ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Alueellisesti hanke tuo resursseja Visit Tampereen Climate Action Planin ja Tampereen kaupungin ilmastotiekarttaan matkailun osalta kirjattujen tavoitteiden ja toimenpiteiden toteuttamiseen.

Projektin partnerit: Visit Tampere & Helsingin kaupunki & Itämeri-Instituutti (Suomi), Royal Djurgardens Society (Ruotsi), Pomorskie Tourist Board (Puola), Public Institution Kaunas IN (Liettua), City of Stavanger (Norja), Commercial Fund of VisitAarhus (Tanska), Tallinn Strategic Management Office & Stockholm Environment Institute Tallinn Center (Viro).

Hankkeen oma sivu

 


Jo päättyneisiin hankkeisiin voit tutustua päättyneet kehittämishankkeet -sivullamme.