Siirry sisältöön
Kartta

Syksy on otollista aikaa pakata kalastusvälineet matkaan ja suunnata Kuhamaaksikin kutsutulle Tampereen seudulle narraamaan eväkkäitä. Ismo Kolari, Pirkanmaan Kalatalouskeskus ry:n kalatalousneuvoja ja konkari alueen kalastuspalveluiden kehityksessä, antaa viisi vinkkiä syksyiseen kalastusreissuun:
 
 
1. Suuntaa Näsijärvelle. Vielä tulee kuhaa, ja kun vedet hiukan viilenevät alkaakauden paras lohikalasesonki.
 
2. Kokeile onneasi Tammerkoskesta. Melkein kaikilla muilla koskilla on syyskuulta marraskuulle menossa taimenen syysrauhoitus ja monet koskikohteet on suljettu, mutta Tammerkoskelle pääsee kalaan niska-aluetta lukuun ottamatta. Kirjolohta ja taimenta voi tavoitella ja siikaa alkaa myös tulla perholla Kehräsaaren kohdalta alimman padon alta, Tammerkoskella rasvaeväleikatun järvitaimenen alamitta on 40 cm ylimmän voimalaitospadon alapuolella.
 
3. Ruovesi on hyvää haukivettä ja syyssesonki on päällä, kuhaa ja ahventa voi myös tavoittaa jigillä. Etenkin kuhaa voi myös yrittää vertikaalijigillä.
 
4. Kulo-Rautavedellä kuha ja ahven ottavat jigiin, seassa voi siimaa välillä vinguttaa myös toutain ja hauki.
 
5. Pienemmät vesistöt ja keskisuuret järvet. Niitä riittää eri puolilla maakuntaa, ja monet ovat erityisen hyviä hauen syyskalastuskohteita, joista voi tavoittaa isoja köriläitä!
 

 

Lue kalastusluvista ja muista yleisistä käytännöistä artikkelistamme Kalastus Tampereella. Majoitusideoita löydät esimerkiksi artikkelista Mökkiloma Pirkanmaalla.