Kesäisin on mukava tarkkailla elämänmenoa Kaalisaaressa.
Parhaimpina päivinä ulkoilualueella voi todentaa monenlaista aktiviteettia. Skeittiparkissa nuoriso viettää aikaansa, ja hyppytornilla riemuitaan hyppien ja kavereita kannustaen. Biitsikentät ovat lentopalloharrastajien toimesta kovassa käytössä, ja koripallokentälläkin on usein joku heittelemässä koreja. Uusin lisä on padel-kenttä, joka sopiikin hienosti Kaalisaaren valikoimaan. Seniorit treenaavat kuntoilulaitteissa. On parkour-harrastajia, pyöräilijöitä, lenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia rantoja kiertämässä. Harva liikunta- ja vapaa-ajanviettopaikka on näin komealla paikalla. Perheet nauttivat kesästä Pororannassa, on lapsia vesileikeissä ja uimakoulusta oppia ammentamassa. Rannassa on myös uusi laituri, jossa on radat avovesiuintiin.
Kaalisaaressa on tapahtunut suuria muutoksia. Yleisurheilukarkelot siirtyivät aikoja sitten Keskusurheilukentälle kaupungin pohjoispuolelle. Jääkiekon, jalkapallon ja tenniksen pelaamiseen mahdollisuuksia tarjoaa muun muassa lähellä sijaitseva Hopun urheilupuisto. Kaalisaari on muuttanut muotoaan urheilupyhätöstä kohti vapaamuotoisempaa aktiivista vapaa-aikaa ja yhdessäoloa. Myös harrastusmahdollisuudet ovat päivittyneet monimuotoiseen suuntaan.
Kaalisaari ei kuitenkaan ole valmis. Padel-kenttä on juuri valmistunut ja paikalla on uusi upea hyppytorni, joka valittiin suunnittelukilpailun perusteella.
Hieman historiaa Kalssu ry:n sivuilta:
Kaalisaari on vesistön ympäröimän kaupunkikeskustan helmi. Sen kruununa on jo kauan komeillut uimahyppytorni. Ensimmäinen kaksikerroksinen uimala saaren kärkeen – nykyiseen niemennokkaan – tehtiin 1930-luvulla. Uuteen uljaaseen asuun se rakennettiin kolmikerroksisena kolme vuosikymmentä myöhemmin. Paikalliset tietävät, että hyppytorni merkitsee paljon enemmän kuin vain uhkarohkeita heittäytymisiä Liekoveteen. Kyse on sukupolvia yhdistävistä kokemuksista.
Kaalisaaresta huolehtii Sastamalan liikuntapalvelut.