Siirry sisältöön

Tampereen raitiovaunu liikennöi linjoilla 1 ja 3, Tampereen yliopistollisen sairaalan ja Sorin aukion välillä sekä Hervannan ja Pyynikintorin välillä. Ratikka pysähtyy jokaisella pysäkillä eli käsimerkkiä ei tarvitse näyttää. Matkan voi maksaa Nysse-mobiililla, matkakortilla tai lähimaksulla – helppoa! Nyssen sivuilta löytyy vielä tarkempaa tietoa ratikassa maksamisesta.

Ratikat kulkevat päiväsaikaan 7,5 minuutin välein ja keskustassa vuoroväli on 3-4 minuuttia. Kyytiinpääsyä ei siis tarvitse odottaa kauaa!

Taidetta pysäkillä ja penkissä

Ratikkareitin varrella voi ihailla sekä Tampereen arkkitehtuuria eri vuosikymmeniltä että taidetta. Esimerkiksi Pyynikintorin pysäkillä oleva Jaakko Himasen Tuulensilmät herättää ratikalla kulkijan huomion. Värikäs teos on valmistettu kierrätetyistä autonlaseista, ja sen teemoina ovat matkustaminen, ajan kulku ja kierrätys. Teoksen suunnittelussa on otettu huomioon Suomen pimeä vuodenaika, ja Tuulensilmien onkin tarkoitus tuoda valoa matkustajille.

Turtolan kohdalla Hervannan valtaväylällä ratikan ikkunasta avautuu erikoinen näky, joka muistuttaa Englannin Stonehengen kivipaaseja. Kyseessä on Woodhenge, luonnon monimuotoisuutta ylistävä lahopuuteos. Teoksessa käytettyjä lehmuksia on kaadettu muun muassa Hämeenkadulta ratikkatyömaan alta, ja ne saavat rauhassa lahota kukkaniityn keskelle.

Turtolan ratikkapysäkillä on Jan Anderzenin mosaiikkitaidetos Palaisinpa kukkana. Teosta kannattaa tarkastella pysäkillä aivan läheltä, jolloin näkee teoksen kolmiuloitteisuuden ja pikselimäisyyden, ja vertailun vuoksi kauempaa, mistä hahmottaa teoksen kokonaisuuden.

Kuvataidetta löytyy ratikan ulkopuolelta, mutta entäs sitten sisältä? Ratikan ikkunoihin on taiteiltu sanataidetta. Sanataideyhdistys Yöstäjän valitsemat kuusi eri tekstiä  kiertävät ratikan ikkunoiden reunoja. Ne on kirjoitettu erityisellä Hervanta-fontilla. Tekstien kirjoittajina on sekä nimekkäitä tamperelaisrunoilijoita että nuorempia kirjoittajia, joiden tekstit valikoituivat mukaan kilpailun kautta.

Muista kurkata myös mihin istut, sillä Laura Gröndahlin suunnittelema ratikan penkkien kuosi on käyttötaidetta parhaimmillaan!

Ratikkareitin kummassakin päässä on mahdollisuus tutustua hienoihin näyttelyihin: Pyynikintorilta löytyy Tampereen Taidemuseo, jonka kesänäyttely on Vuoden nuori taiteilija 2021 – Joel Slotte, ja Hervannassa sijaitsevassa Poliisimuseossa on esillä väärennettyä taidetta. Matkan varrella on hyvät ostosmahdollisuudet ja useita ravintoloita.

Astu taideratikkaan!

Tampereen taideratikka on jo itsessään liikkuva taideteos. Taideteokset ratikan kyljissä vaihtuvat puolivuosittain. Vaihtuvat teokset valittiin yleisöäänestyksellä ja liikenteessä nähdään muun muassa Paratiisiratikka. Muutaman kerran kuukaudessa matkustajat saavat myös nauttia pop-up-esityksistä. Taideratikka liikennöi esityspäivinä linjalla 3 ja esitykset toteutetaan yhteistyössä Pirkanmaan festivaalien kanssa.

Lisää taiteesta Ratikassa ja sen reitillä voit lukea Tampereen Ratikan sivuille.